sunnuntai 21. helmikuuta 2010

3 viikkois-synttärit

Kissanpennut ovat ehtineet kolmen viikon ikään. Tytöt kasvavat hyvin, tosin painonnousussa oli parin päivän tauko tällä viikolla. Tämä johtuu siitä, että Hilmalla alkoi juoksu pari päivää sitten ja se ennakoi sitä jo alkuviikosta olemalla melkoisen levoton. Pariin päivään sitä ei oikein kiinnostanut imetys, ja kun palvelusväki ei ollut päivällä kotona, se ilmeisesti kyttäsi naapuruston kolleja ikkunassa. Hilmalla on edelleen kova mouru päällä, mutta koska ollaan oltu perjantaista kotona, on se malttanut hoitaa pentuja hienosti, ja painot nousee taas kohisten.

Tässä muutama kuva:

Martta (G1-pentu)

Kerttu (G2)
Pipsa (G3)
Hilppa (G4)

Hilma on roudaillut ahkerasti pentuja yläkerrasta alakertaan, mutta tänä aamuna se ensimmäistä kertaa ryhtyi ihan oikeaan pentujen siirto-operaatioon. Se keräsi kaikki pennut olohuoneen matolle ja ryhtyi tarjoilemaan maitoa siinä. Olkkarissa on yksi pesä tarjolla, johon sitten siirsin pennut pois kylmältä lattialta, ja hoito jatkui siellä. Saas nähdä, siirtääkö se ne illalla takaisin yläkerran makkariin.


http://kawaii.1g.fi/kuvat/G-litter/ -sivulta löytyy paljon lisää pentukuvia!

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Kuvia 5.2.

Pikkukissat on nyt 12 päivää vanhoja. Silmät on auenneet melkein kaikilta kokonaan ja huomiseen mennessä ne on varmasti täysin auki kaikilta. Hilma pitää hyvää huolta poikasistaan, painot nousevat odotetusti. Ainoa harmin aihe on ajoittainen tiheä pentujen roudaaminen, Hilma kuskaa pentu kerrallaan niitä meidän perässä alakertaan ja takaisin. Se ei ole vielä vaihtanut pentujen paikkaa, joten luultavasti se on sitä mieltä, että nykyinen pesä on ok ja turvalinen, kunhan se aina välillä hämää petoeläimiä siirtelemällä pentujaan edestakaisin. Tämän pitäisi mennä aikanaan ohi. Luultavasti se vaihtuu ahkeraksi pentujen roudaamiseksi takaisin pesään, kun ne lähtee seikkailemaan yksikseen pesän ulkopuolelle ;)

Annettiin kissoille nimet, että ei tarvitse puhua niistä numeroina. Pia ei ole vielä päättänyt niitten oikeita nimiä, ja omistajat sitten aikanaan antaa niille kutsumanimet, joten nämä on vain tilapäiset. G1-pentu on Martta (iso beige), G2 on Kerttu (riista), G3 on Pipsa (punainen) ja pienin G4 on Hilppa (beige).

Tässä muutama kuva 5.2. otetaan lähipäivinä pennuista enemmän kuvia, kun silmät on tottuneet valoon ja uskaltaa käyttää salamaa.
Ylpeä äiti ja pennut.
Onko kaikki hyvin siellä?
Kerttu (riista) vasemmalla, ylimpänä punainen Pipsa, sen alapuolella 2 beigeä vieretysten: Hilppa vasemmalla ja Marta oikealla.
Äite lähti hiirimetsalle ja täällä me vaan nukutaan!

lauantai 6. helmikuuta 2010

Sukupuolten määritystä

Ei siinä kauaa tarvinnut miettiä, kun Pia kävi ja totesi kaikki peput tyttöjen pepuiksi. Meillä on siis neljä tyttöä!

perjantai 5. helmikuuta 2010

Naamat peboihin

Koska on kovin epäkohteliasta näyttää vain pyllyä, näytetään tässä nyt tyttöjen naamat! Tällä hetkellä lähdetään siitä oletuksesta, että kaikki olisi tyttöjä. Katsotaan mitä Pia sitten tuumaa lauantaina, kun tulee tervehtimään pentuja.

Pentu 1. painoa oli tänä aamuna 150g.


Pentu 2. 130g tänään.

Pentu 3. 111g.
Pentu 4. 107g.




torstai 4. helmikuuta 2010

Elävää kuvaa

Tässä pieni vilkaisu pikkukissujen elämään.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Pebatsut

Tässä sukupuolenmääritystehtävä teille rakkaat lukijat. Poikia vai tyttöjä?

Kissat pienimmästä suurimpaan, eli ekassa kuvassa pentueen pienimmän neljäntenä syntyneen beigen pennun pylly:

Pentueen nro.3, punainen:
Kakkospentu, riista:
Ja ekana syntynyt beige:

tiistai 2. helmikuuta 2010

Ruokailua

Tässä pikaisesti pari kuvaa pikkuisten päätyöstä, eli ruokailusta. Värit on saatu selville, 2 beigeä, 1 riista ja yksi punainen. Tuossa keskellä nuo beiget on pesueen ensimmäinen ja isoin (jota katsoin urokseksi tänään, kunnes katsoin uudelleen, ja näytti tytöltä ja jätin sitten loput määrittämättä, heh) ja sen vasemmalla puolen pesueen pienin neljäntenä syntynyt. Onhan niillä jonkin verran kokoeroa, tosin se pienempi oikein kyyristelee tässä, että näyttäis oikein pikkuiselta. Hilma on tyytyväisen näköinen ja ylpeä pesueestaan.

Tässä etsitään uutta ruuanlähdettä, eli käynnissä tissinvaihto. Tapahtumaan liittyy paljon vinkumista ja kitinää, täytyy laittaa sitä lupaamaani videota lähipäivinä, kun saadaan editoitua (lue: kun Seppo editoi, mä en osaa).

Näissä merkeissä päivät täällä sujuu nyt. Laitan tässä joku päivä peppukuvia, niin saatte arvoilla sukupuolta, minä en pysty.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Vauvanhoitoa

Pikku kissavauvat on kaksi päivää vanhoja. Painot on lähteneet komeaan nousuun, onneksi pienimmätkin ovat väsymättömiä imijöitä.

Painot 1. pennusta 4.:een, ensimmäinen luku syntymäpaino ja toinen tämän aamuinen:

1. 78g -> 104g
2. 73g -> 89g
3. 58g -> 75g
4. 55g -> 71g

Hilma oli melkoisen levoton ekan illan ja yön, kantoi pentuja edestakaisin meidän perässä ja nyt ollaan saatu nukkuma- ja pesäjärjestelyt sitä tyydyttäviksi. Minä nukun makkarissa kissojen pesän vieressä ja Seppo työhuoneessa. Hilma tosin paheksui tuota Sepon sijoitusta ja kulki viime yönä jonkin verran kyttäämässä Seppoa, mutta hoiti pennut kuitenkin hyvin. Ensi yö on varmaan jo helpompi. Mäkin sain pari tuntia unta, aamuyön heräilin tunnin välein, kun pennut huusivat joka syötöllä aika paljon. Järjestelin sitten pentuja minäkin Hilman seurana sopiville tisseille ja koitin torkkua välillä.

Koko eilinen päivä meni makkarin vankina, iltaa kohden Hilma alkoi hyväksyä puolen tunnin poissaolon, mutta kun katsottiin hetki telkka illalla, se toi pentuja alakertaan näytille ja heti takaisin ylös, viestinä selkeä komennus seuraksi makkariin.

Nyt koko kissa perha nukkuu pesässä rauhallisesti, kukin pentu tiukasti omalla tissillä ja imee lutkuttaa vähän väliä. Heta on sopeutunut hyvin uuteen tilanteeseen. Se käy aina välillä vilkaisemassa pesän sisään, että mitä siellä taas olikaan ja nukkuu myös pesän läheisyydessä, odottaa vissiin, että pääsee suorittamaan pian tädin velvollisuuksiaan.

Kuvia on otettu, yritän saada tänään illemmalla jotain laitettua tänne, ehkä vähän videotakin.