Ei mennyt kauaa pillereiden lopettamisesta, kun Hilmalle jo tuli eka ja tokakin kiima. Käytös alkoi olla melko rasittavaa, huutoa, juoksua ja taukoamatonta kiehnäystä. Joten viime sunnuntaina pakattiin Hilma koppaan ja suunnattiin auton nokka kohden Tuhkaa (Kawaii Bishamon) ja Mänttää. Alkumatka huudettiin (siis kissa huusi) ja loppumatka meni jo ihan rauhallisesti. Tuhka tuli reippaana poikana heti tervehtimään ja oli oma hurmaava itsensä. Se meni tekemään tuttavuutta jo ennen kuin neiti saatiin ulos kopasta.
"Mamma, tuo mies mua tuijottaa..."
Tilanne ei edennyt tappeluksi, Tuhka aloitti väsytystaistelunsa ja me lähdettiin kotiinpäin, odottelemaan kuulumisia.
Mänttästä onkin kulkeutunut hyviä uutisia ja jos kaikki menee hyvin, on kissanpentuja luvassa alkuvuodesta.
Hilmalla meni hetki, ennen kuin se uskaltautui ulos; sähinän ja murinan kera. Tilannetta sitten seurattiin kahvin verran, Tuhka seuraili Hilmaa turvallisen matkan päästä ja Hilma murisi. Tunnin sisällä murina alkoi kuitenkin muuttua sävyltään Hilman juoksulauluksi, mutta sulhasta ei vielä päästetty lähietäisyydelle.
"Mamma, tuo mies mua tuijottaa..."
Tilanne ei edennyt tappeluksi, Tuhka aloitti väsytystaistelunsa ja me lähdettiin kotiinpäin, odottelemaan kuulumisia.
Mänttästä onkin kulkeutunut hyviä uutisia ja jos kaikki menee hyvin, on kissanpentuja luvassa alkuvuodesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti