sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Onnellista odotusta

Nelisen viikkoa H-hetkeen! Hilma on hiljentänyt vauhtia melkoisesti, nukkuminen ja syöminen on isoimmat aktiviteetit. Leikkiäkään ei oikein enää jaksa kuin pienen hetken kerrallaan. Tässä mahasta kuvaa.




Koska Hetaa ei aiota käyttää jalostukseen, päätettiin se leikkauttaa hyvissä ajoin ennen pentujen tuloa. Ihan hyvä niin, Hilma pisti sen tuoksun leikkauksen jälkeen tosi pahakseen ja on nyt murissut ja sähissyt Hetalle muutaman päivän. Ehtivät sopimaan välinsä ennen helmikuuta, niin ei ole tulevalla äidillä "vihollisia" väijyttävänä silloin.

Heta on ollut melkein vuoden pillereillä ja kohtu olikin suurentunut ja siinä oli muutoksia, joten eläinlääkäri poisti sitten koko kohdun. Oli ollut hankala leikattava, iso haava n.5-6 cm ja yksi näkyvä ommel. Ohjeena pitää kauluria 7-10 päivää ja ompeleen saa poistaa 10 päivän kuluttua. Kaulurin pito ei ollut turvallista, vaikka se oli oikean kokoinen sai Heta sen venytettyä niin, että sen alaleuka jäi jumiin kaulapannan ja kaulurin alareunan väliin. Joten ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin mennä tuurilla. Ja onneksi Heta ei ole ollut juurikaan kiinnostunut haavasta, pessyt sitä pari kertaa varoen ja jättänyt ompeleen rauhaan. Väsynyt tietysti ja eilen ja tänään aika kipeäkin, kipulääkkeiden vaikutus meni ilmeisesti eilen ohi.

Hilmasta otetiin samalla reissulla verikokeita, veriryhmää ei ollut otettu, joten se piti saada ennen kuin pennut tulee. Nyt odotellaan vastauksia. Hilma käyttäytyi tosi hienosti, näytteenotto sujui hyvin. Hetakaan ei vierastanut juuri eläinlääkäriä, vaan tuli ihan itse pois kopasta ja kävi tervehtimässä lääkärin ja hoitajan.

2 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Iik, minkähän legioonan se on tekemässä. Varmaan ne 7 sinistä poikaa??

Sari kirjoitti...

Älä muuta sano! Se on ollut niin perusteellinen juokseen ja heti tuli paksuksi, joten pelkään, että on perusteellinen muutenkin, ei sitä yhtä pentua tehdä kun touhuun ruvettiin! Ja se syö ihan hirveästi ja nukkuu vaan syömisen välissä, joten jotain isoa on hautumassa sen mahassa!