perjantai 16. huhtikuuta 2010

Kawaii Gina

Pentueen kuopus on Kawaii Gina eli Ninja. Ninja oli todella pikkuinen syntyessään (55g) ja tästä syystä sitä ei juuri laskettu silmistä kahden ensimmäisen viikon aikana. Samoin kuin Leona siskonsa Ninja oli myös osittain ihan karvaton rääpäle. Pelottavan pienestä alusta huolimatta Ninjasta on kehittynyt terve kissa-neiti! Ninja muuttaa uuteen kotiinsa Pirkkalaan touko-kesäkuun vaihteessa.

Ninjalla on kaunis beige turkki, joka on hieman kylmä väriltään ja taittuu jossain valaistuksessa hopeaan. Tästä Ninja saikin nimensä Gina, joka tarkoittaa hopeista. Ninjalla on hyvät piirteet, kaunis ja lempeä ilme ja isot korvat. Turkki on väriltään hyvin tasainen nykyään ja tickingiä on alkanut näkymään. Silmät ovat muutosvaiheessa, väri on siniharmaa. Korvat ovat aavistuksen korkealla, mutta erittäin elegantit, niinkuin koko kissa, joten näyttelyuralle ei kyllä ole mitään esteitä. Ninja suorittaakin ensi esiintymisensä PIROKin toukokuun näyttelyssä sunnuntaina.

Ninja on myös ollut helppo pentu, loukkaantumisestaan huolimatta. Se on oppinut vaivatta syömään ja vessalaatikolle. Kaikki liha kelpaa, teollisia ruokia Ninjakin vierastaa vähän, eikä oikein tykkää vielä raksuistakaan. Muutkin kissan taidot; palvelusväen hyppyytys, ja oman tahdon läpi saaminen on aika hyvin hallussa ;-)


Vaikka Ninja on hyvin lempeä ja naisellisen herttainen olemukseltaan, on se myös ihan armottoman kova koheltaja. Niinpä se putosikin muutamia viikkoja sitten kiipeilypuusta ja loukkasi etutassunsa aika pahasti. Eläinlääkärireissu onneksi toi helpottavan tiedon; ei murtumia ja Ninja onkin toipunut hyvin putoamisesta. Luulisi, että se olisi oppinut varovaiseksi.... Hurjasti se edelleen temmeltää ja painii siskojen kanssa, ilman mitään tietoa varomisesta.

Ninjan lempiharrastukset ovat: paperien repiminen ja myttääminen, aamulehden pureskelu, lehtisurffaus, kiipeily, riehuminen, painimatsit siskojen kanssa ja hiirujen metsästys. Sylissä on tosi kiva olla ja ihmisten touhut kiinnostaa kovasti muutenkin.

1 kommentti:

Marjut kirjoitti...

On siitä vaan kasvanut kaunis pikkuneiti :) Kiva esittely, niinkuin kaikista muistakin.