tiistai 23. joulukuuta 2008

Aaton aatteita

Jäi eilen vähän bloggaaminen kesken, kun kaverini Tuija tuli kyläileen. Kissat on kiinnostuneita vieraista, Hilma kiipeää heti viereen, mutta Heta on varautuneempi. Heta oli pari viikkoa sitten tosi arka, kun sisko Susu ja sen tyttäö Silja oli kylässä, olin jo huolissani, että siitä tulee erakko. Mutta maanantaina kun äitini ja Merja-täti kävi kylässä suostui Hetakin tekemään tuttavuutta kissakarkkien voimalla ja samoin eilenkin "jää murrettiin" pienillä palkkioilla ja Hetakin oli ihan cool ja kiinnostunut vieraasta. Heta on alkanut tuleen meidänkin syliin ja ihan pikkasen, joten kyllä siitäkin vielä sylikissa saadaan.

Kohta pitäisi alkaa kuusen koristeluun, muut jouluvalmistelut onkin jo valmiit. Joulua meillä vietetään kaapissa, siis siitä päätellen, että Seppo siivosi ne ennen joulua ;) Lattiat on pesty, niiltä on hävitetty lukuisten tapettujen liha-aterioiden jäljet; Hetalla varsinkin on ihana tapa teurastaa kaikki peukalonkynttä isommat lihapalat. Se kiristää mun hermoja jonkin verran, en tiedä miten ne sais syömään ruokansa siististi ruokapaikallaan?

Tässä tyttäret osallistuu joulusiivoiluun, pesin matot teurasjätteistä ja liukuesteet asetettiin huolella puhtaiden mattojen alle. Niitä piti tietysti sovittaa vähän joka paikkaan, kiipeilypuusta lähtien... Niillä on meinaan sellainen outo taipumus, että ne useimpina päivinä putoaa pois mattojen alta ja kasaantuu keittiön nurkkiin...


Kierrätys on kissan sydäntä lähellä! Heta tuumasi Hilman oikein riehuttua, että joutaa tuokin mokoma vaikka paperinkeräykseen! Hilmalla on sellainen aivan murisuttavan ihana lempilelu, jonka kanssa leikkiessä se pelottaa Hetaa, joten luulen Hetan halunneen pakata senkin kierrätyskassiin. Täytyypä ottaa siitä kuva joskus, Hilmalla on siihen leluun sellainen synkkä ja maaginen viha-rakkaus-suhde, jota vain toinen gootti-kissa voi ymmärtää. Hilmahan on gootti, siitä on todisteena sen mustalla rajatut huulet ja nenä!


Tyttäret söivät sopuisasti leikin päälle lounasta, ovat vaan kovin vaativat! Ikkunapöytä sen olla pitää, ja talon parhaat porsliinit! Lounaalla ei tartte olla elävää valoa, mutta päivälliselle olis paree olla valkoinen pöytäliina ja kynttilään valoa, pliis!


Jaahas, tänne Nokialle on kohta luvassa kuusessakiipeilyä, joulupallosadetta ja koristeköynnöksien vetokisaa, ei kun menoks!

Hilma ja Heta toivottaapi vauhdikasta aattoa kaikille! Kiikkukaa kuusessa ja syökää hyvin!



Ei kommentteja: