tiistai 13. huhtikuuta 2010

Kawaii Guu

Kawaii Guu a.k.a Chili syntyi pentueen hyvänä kakkosena. Se oli tiitteränä tissillä ja pienestä syntymäpainostaan (75g) huolimatta kasvoi kovaa tahtia. Chili on ollut koko ajan pari päivää kehityksessä siskojaan edellä, se lähti ensimmäisenä liikkeelle ja alkoi ekana myös syömään kiinteää ruokaa. Chili on ollut alkuun hieman uhkarohkea (ja on vähän vieläkin) joten se on muutaman kerran pudonnut kunnolla, loukaten vähän itseään. Näistä pienistä kolhuista se on selviytynyt parin päivän ontumisilla reippaasti touhottaen. Pari päivää sitten Chili pääsi ruokapöydälle ja yritti hypätä sieltä reippaan 1,5 metrin matkaa tuoliin. Pläts, se putosi mahalleen lattialle, mutta pikkuisen päätään pyöritellen jatkoi matkaansa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Reipas kissa!


Chilin koko olemus on tavattoman valpas. Se on rohkein pennuista, ja tulee varmasti ystävystymään tulevan kotinsa kissojen ja koirien kanssa. Chili on menossa toukokuun puolivälin paikkeilla Turkuun Even luo. Eve tulee saamaan Chilistä ihanan seuralaisen! Chilin nimi Guu kuvaa sitä hyvin, se tarkoittaa ystävää, ja Chili onkin ollut huomattavan ystävällinen pienestä lähtien. Se nauttii silityksistä, sylissä ja vieressä olemisesta kovasti sekä on kiinnostunut kaikesta kodin toiminnasta. Chili muistuttaa luonteensa puolesta eniten emoaan Hilmaa, joka on suorastaan tyrmäävän rakastava ajoittain :-)


Chili on ollut helppo pentu alusta pitäen, sille sopii kaikki. Se on pennuista kaikkiruokaisin, mikä vaan uppoaa kun riehumisen jälkeen nälkä iskee.

Ulkonäöltään Chili on hurmaava riista, raitoja on vähän, mutta väri on hyvä. Turkki on vielä pentupörröinen, mutta tickingiä on alkanut ilmaantumaan jo kivasti. Korvat on kauniit ja niissä on pienet tupsut, mutta ne ovat hivenen korkealla. Tämä ei näyttelyttämistä estä, jos tuleva koti sitä haluaa. Chilin ilme on kaunis ja ennen kaikkea valpas ja vilkas viehättävällä tavalla. Chilin silmät ovat muuttamassa väriään, tällä hetkellä ne ovat lähinnä sinivihreän harmaat.

Chili on alkanut itsenäistymään ja nukuskelee välillä ihan yksikseenkin. Sinne yleensä nukahdetaan, mihin riehuminen päättyy.... Sen löytääkin usein olohuoneen pöydän alta, mistä on kiva vielä puoli tokkurassa seurailla talon touhuja.


Lempipuuhaa on: juokseminen, riehuminen, kiipeily (erityisesti ihmisten päällä kiipeily), sylissä istuminen, hiirujahdit ja leikkimieliset painit siskojen kanssa. Lehdillä surffaus on ihanaa! Tarkoittaa sitä, että etujalat laitetaan lattialle pudotetun mainoslehtisen päälle ja takajaloilla lykitään vauhtia!
Seuraavana esittelyyn on tulossa Kawaii Geiko, eli Leona (ent. Pipsa), ehkä jo huomenna!

5 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Geiko on Pipsa ja Ninja on Gina :).

Sari kirjoitti...

Hyvä kun huomasit, painovirhe paholainen, pitääpä korjata :D

UNIFEMin mediatarkkailuryhmä kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Vaula kirjoitti...

täällä jo malttamattomana odotellaan Geikon/Leonan kuvausta ;)

Sari kirjoitti...

Saat odottaa huomiseen, sorry, tuli vähän tietotekniikka ongelmia kun tuossa aiemmin yritin bloggailla ja bitit hävisi avaruuteen. Huomeniltana...