maanantai 8. joulukuuta 2008

Jouluvalmisteluja

On vierähtänyt aikaa, että olen ehtinyt bloggaamaan, olen ollut työreissussa. Oli tosi ikävää joutua viikoksi reissuun, kun kotona on kissanpennut, joiden kasvua haluaisi päivittäin seurata. viikon poissaolon jälkeen kissat vielä tunnisti, mistä olin vähän huolissani, onhan ne olleet meillä kuitenkin niin vähän aikaa. Seppo oli hoitanut kissat hyvin, saanut ne syömään lautasensa puhtaiksi ja leikkinyt ahkeraan:)

Meillä on ollut viimeiset 5 vuotta tapana, että tuodaan joulukuusi sisään ekana adventtina. Meillä on muovikuusi, ja jouluhulluna haluan ottaa siitä kaiken ilon irti, ei riitä pelkkä joulunajan kuuseilu mulle! Ensteks laitetaan kuusi ja siihen pelkät kynttilät ja sitten pikkuhiljaa lisätää koristeita fiiliksen mukaan joulun lähetessä. Nyt ei uskallettu ekana adventtina kissojen takia sitä pystyttää, mutta eilen sit repäistiin. Olihan se touhua, kissat kun halusi ojentaa auttavan käpälän joka väliin...


Heta puussa.



Kuvat on kaikki vähän tärähtäneitä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli siihen malliin.

Kaikkeahan on maistettava, muovia tai ei...

Kyllä me kissat saadaan muovikuusikin kariseen, ähäkutti!

Välillä ehdittiin kiipeileen vaatekomeroonkin, hahaa! Nyt kun me on tajuttu, ettei siellä peilissä ole mitään peilikissaa, niin me on rohjettu lähentyä sitä komeroo. Liukuovet on ihan helpponakki abynoille, me ne auotaan ja tarkistetaan, ettei ole hattuhyllyllä hiirenpesiä (näyttää ton meidän emännän tukka meinaan epäilyttävästi siltä, että jossain on hiiri tehnyt tuhojaan, hatussa tai tukassa)!

Luvassa on kuusenpystytysvideota, kunhan toi Seppo saa ne editoitua, se kun on sen alan miehii meitä naisväkeä enempi!
Heta toi just alakerrasta tänne työhuoneeseen paistinpalan, joka ei kelvannut syötäväksi hetki sitten. Ei se sitä nytkään syö, mutta vie sen Hilman eteen, ja murisee uhitellen. Kun Hilma siirtyy murinavyöhykkeen ulkopuolelle, Heta kiikuttaa sen paistin heti hyvälle murina etäisyydelle. Elämässä pitää olla jännitystä, nääs!

1 kommentti:

Pia kirjoitti...

Tytöt on varmaan tyytyväisiä ku niille tuotiin tommonen kiva kiipeilypuu :). Mun pikkuveljellä on muuten Hilman kuva puhelimen taustakuvana :D. Sellanen minkä se on ite sillä puhelimella joskus ottanut.